Muistatko Tyyne-Kerttu Virkin, hänen Vokki Oy:nsä,

Omin Käsin-lehden, Virkki-käsityömuseon tai Vokki-gallerian?

 

Löytyykö sinulta Omin käsin -lehden malleista valmistettuja tuotteita?

Muistojen keruu liittyy Tyyne-Kerttu Virkkiä ja hänen Omin Käsin-lehden päätoimittajakauttaan esittelevään näyttelyyn, joka avautuu vuoden 2016 alussa Suomen Käsityön museoon Jyväskylässä 23.1.-28.8.2016 väliseksi ajaksi.

 

Omin käsin –näyttelyssä kerrotaan  kokoelmalähtöisesti suomalaisen käsityön, käsiteollisuuden ja muotoilun noususta 1940-70-luvuilla. Näyttely vie kävijät nostalgiselle aikamatkalle kädentaitojen lähihistoriaan. Menneiden vuosi-kymmenten tunnelmaan matkataan Omin käsin -lehden ja museon Virkki-kokoelman sekä Tyyne-Kerttu Virkki -säätiöltä lainassa olevan arkisto- ja valokuva-aineiston avulla. Muistoja ja retrofiiliksiä herättelevään näyttelyyn halutaan nähtävää, koettavaa ja kokeiltavaa kaiken ikäisille.

 

Näyttely rakentuu Tyyne-Kerttu Virkin elämäntyön pohjalta.

 

Toivommekin Teiltä apua näyttelyn toteuttamiseen ja kokoamiseen.  

 

Sana on vapaa:

Muisteleminen kirjoitusten tai haastattelun avulla

Toivoisimme että mahdollisimman moni teistä kirjoittaisi omia lyhyitä tai pidempiä muistoja, jotka liittyvät Tyyne-Kerttu Virkkiin, Omin käsin –lehden, Vokki Oy:n ja Virkkimuseon toimintaan. Oletteko mahdollisesti työskennelleet Omin käsin -lehdessä tai Vokki Oy:ssä? Kirjoituksissa voitte kertoa esimerkiksi vuotuisista juhlista, tapahtumista ja näyttelyistä, joihin olette osallistuneet. On mielenkiintoista kuulla kuinka tutustuitte Tyyne-Kerttu Virkkiin tai kuinka saitte tietoa museon toiminnasta. Olemme myös kiinnostuneita Virkki -museossa työskennelleiden muistoista. Mikäli haluatte, voimme tulla keskustelemaan aiheesta ja tallentamaan sanalliset Virkki-muistonne. Sana on vapaa.

 

Kirjoitelmat voi toimittaa joko Tyyne-Kerttu Virkki -säätiölle

postitse osoitteeseen Merikannontie 3 B 32, tai sähköpostitse osoitteeseen virkki-museum@kolumbus.fi

Tai Suomen käsityön museoon, yhteystiedot alla

 

Esineitä etsimään:

Lainaa näyttelyyn

Omistatko Omin käsin –lehdessä esillä olleita tuotteita; tyynyjä, pannumyssyjä, esiliinoja, erilaisia kudonnaisia tms.? Olemme kiinnostuneita tuotteista, joiden suunnittelijat ovat tiedossa ja tiedätte mallin olleen jossain Omin käsin -lehdessä tai se on Vokki Oy:n valmistama. Museon Virkki- kokoelmaan kuuluu jonkin verran Omin käsin –lehden (nuorten) suunnittelijoiden esineitä. Lainaisimme hallussanne olevia esineitä täydentämään näyttelykokonaisuutta. Ottakaa yhteyttä allekirjoittaneeseen puhelimitse, kirjeitse tai sähköpostitse.

Mikäli Teillä on kuva esineestä, senkin voi lähettää meille.

 

Tapahtumatila – näyttelyyn:

Osallistutko omin käsin

Omin käsin -näyttelyyn sisustetaan kävijöille yhteinen toiminnallinen tila/interiööri, työnimellä Tyyne-Kertun olohuone. Tämä olohuone sisustetaan nostalgiseen 1950-70-lukujen asuun. Tässä muuntautuvassa tilassa järjestetään näyttelyn aikana erilaisia tapahtumia: ompeluseuroja, vuotuisjuhlia, luentoja, työpajoja, kursseja jne.

 

Olohuoneen kalusteet, tekstiilit ja muu esineistö hankitaan sekä kirpputoreilta että yksityisiltä lahjoittajilta ja lainaajilta. Tässä tilassa saa istua, työskennellä ja kokeilla vapaasti ja tietenkin muistella! 

 

Suomen käsityön museo on rekrytoinut paikallisia kulttuuriluotseja ideoimaan tilaa. Vuoden 2015 aikana Jyväskylässä kokoonnutaan toimivien kulttuuriluotsien kanssa Ompeluseura-teemalla valmistamaan Tyyne-Kertun olohuoneeseen tyynynpäälisiä ja pannumyssyjä Omin käsin -mallien mukaan. Nämä esineet ovat käyttöesineitä ja niihin saa koskea, toisin kuin vitriineissä oleviin museotekstiileihin.

 

Mikäli teillä on ideoita tämän tilan toimintaan tai haluaisitte valmistaa tai lainata itse tilan rekvisiitaksi jonkin Omin käsin -lehdessä olleen mallin, ottakaa yhteyttä Suomen käsityön museoon.

 

Olette tervetulleita osallistumaan kaikkiin näyttelyn yhteydessä järjestettäviin tapahtumiin!

 

Omin käsin –näyttelytyöryhmän puolesta.

 

Seija Hahl

 

Suomen käsityön museo

Craft Museum of Finland 

amanuenssi, curator

Kilpisenkatu 12

40100 JYVÄSKYLÄ

tel. + 358-(0)142664372

mobile. +358 (0)50311 8886

email: seija.hahl@jkl.fi

www.craftmuseum.fi

 

 

  

Tyyne-Kerttu Virkki 1970-luvulla

Omin käsin 1/1945 sivu 18

Omin käsin 1/1944