top of page

AINO KAJANIEMI

​

Syksyn vieraileva tekstiilitaiteilija Virkillä on Aino Kajaniemi, joka on työskennellyt tekstiilin parissa jo 40 vuotta. Kajaniemi tekee kuvakudoksia, joihin hän kutoo ihmisenä olemiseen liittyviä aiheita.

​

Teokset ovat esillä Virkki kotimuseossa 23.9.- 31.10.2023 välisen ajan.

 

Kuvakudokseni kertovat tarinoita ihmisistä ja elämästä. Teen kuvia konkreettisista pienistä asioista, hetkistä ja tunnelmista ihmisen elämässä niin että ne muodostavat mielessäni vertauskuvan jostakin laajemmasta. Käsittelen taiteessani ihmisen kasvua ja elämän kerroksellisuutta ja tunteita: kaipausta, pelkoa, iloa, häpeää, surua, kommunikaation ja yhteiselon vaikeutta. Nykyisin pohdin erityisesti yksilön vaikeutta löytää paikkansa maailmassa, vastoinkäymisiä, pelkoja, unelmia ja toisten auttamista.

- Aino Kajaniemi

Aino Kajaniemi, Kierto  2021[50400].JPG
PIRKKO.jpg
PIRKKO SALLINEN-GIMPL
1940 - 2022 In memoriam

Karjalaisuuden tutkija FT Pirkko Sallinen-Gimpl (ent Kovalainen) poistui keskuudestamme 10.2.2022, mutta hänen työnsä ja muistonsa elää.

Suru-uutinen koskettaa paitsi Tyyne-Kerttu Virkki-Säätiötä myös laajalti karjalaisen kulttuurin vaalijoita.

​

Evakkoperinne kiinnosti Pohjois-Karjalassa syntynyttä Pirkkoa jo ...

​​

Aallon_Näytös21_kuvituskuva tiedotteesta.jpg
Tyyne-Kerttu Virkki-seminaari
17.3. 2023 klo 13-16

”Kohti kestävää kehitystä -tekstiilin tarina uudistuu”
​

 

PÄIVÄLEHDEN MUSEO / Auditorio, Ludviginkatu 2-4,

00130 Helsinki

​

​

Seminaari jatkaa edellisen seminaarin (2020) teemaa ja kiinnittää huomiota muodin, vaatesuunnittelun ja tekstiiliteollisuuden vastuullisuuteen: tekstiilijätteen vähentämiseen ja tekstiilien uudelleenkäytön mahdollisuuksiin sekä ympäristöystävällisempien materiaalien kehittämiseen.

 

Ajankohtaisen aihepiirin problematiikka ja meneillään olevat pyrkimykset valottuvat laajasti eri alojen asiantuntijoiden esityksissä. Ajankohtaisia teemoja käsittelevä, käsityöneuvos Tyyne-Kerttu Virkin muistoseminaari järjestetään nyt

20. kerran.

​

Osallistuminen ilmainen

 

OHJELMA

 

Alkusanat

Silja Koskimies, assistentti

Tyyne-Kerttu Virkki -Säätiö

 

Tekstiili- ja muotialan kestävä kasvu: millä ehdoin ja miten?

Marja-Liisa Niinikoski, toimitusjohtaja

Suomen Tekstiili & Muoti ry

​

Unelma kestävistä tekstiilisysteemeistä

Minna Halme, professori

Aalto-yliopisto, FinixAalto

​

Luontoa tukeva tuotekehitys

- osmankäämi materiaalina

Fluff Stuff Oy

 

Kotitalouksien kuluttajapoistotekstiilin hyödyntäminen

kotimaisena raaka-aineena

Anna Garton, poistotekstiilin asiantuntija

Lounais-Suomen Jätehuolto

​

Malliston luominen poistotekstiileistä ja leikkuujätteestä punomisen keinoin
Katariina Rainio, muotoilija

 

Visible mending – parsinta paikkaajana

Minttu Wikberg, tekstiilitaiteilija

​

​

Taustakuva: AALTO 21-näytös

 

     

               

bottom of page